Arkea ja matkakuumetta

Niin se vain vähenee, tänäänkin eräs tuttu kysyi innoissaan: "montako päivää on lähtöön?" ja kun vastasin, että "neljä", niin tuli tosiaan innostuksensekainen kauhistus, huomenna enää kolme! Minulla on vielä kouluakin tämä viikko, ei tosin paljon, mutta muutamien oppituntien ja pienten työpätkien keskellä on aikamoista sumplimista miettiä, mitä tavaroita pitää vielä hankkia ja mitä kaikkea huolehtia ennen lähtöä muutenkin. Muun muassa muutama tunti sitten kanniskelin kaupungilla sohvaa, jonka eräältä tutulta sain, ja juuri ennen hakemaan lähtöä ehdin saada huoneeseen sille tilaa. Monta muutakin asiaa on meneillään, mutta Joona sanoi hyvin siitä, että Isän asialla tosiaan ollaan, eikä silloin oman huolen asioitten järjestymisestä tarvisi olla niin suuri.

Ylenpalttinen huolehtiminen on kyllä niin sisäänrakennettuna meissä. Aamulla oli monta asiaa ihan auki ja kysymysmerkkinä, mutta päivän mittaan melkein yhtä moni ratkesi, ja piti taas kerran todeta, että kyllä Jumalan aikataulut meidän häsellyksen aina voittaa. Tosiasia on silti sekin, että itsehän ne tavarat pitää sinne laukkuun pakata. Ja pieni huolellisuus siinä ei kai pahitteeksikaan ole. :)

Itsekin odotan kyllä sitä hetkeä, kun pääsee koneeseen, eikä enää tarvi miettiä, mitä puuttuu ja mitä tarttisi hoitaa. Muutaman päivän päästä siinä sitten ollaan. Jos Jumala suo.