maanantai, 31. toukokuuta 2010

Lähetyslentoja ja kirkko joka ei seiso kalliolla

Aamumme alkoi ihanan leppoisasti, kun aamuhartaus ja aamupala alkoivat vasta yhdeksältä. (Jos aiemmin ei ole tullut mainittua, niin pidämme joka aamu ja ilta hartauden, jonka pitämiseen kiertää vuoro aktioporukkamme keskuudessa.) Saatuamme hengen ja ruumiin ravintoa lähdimme tutustumaan ELCK:n eli Kenian evankelisluterilaisen kirkon keskustoimistoon sekä MAFin eli lähetyslentojen paikkaan Nairobissa. Jälkimmäinen oli erityisen mielenkiintoinen kohde, sillä saimme nähdä lentokoneita ja muuta jännittävää ihan läheltä. Toinen osa otsikosta tulee siitä, että kirkon keskustoimistorakennus kuulemma on rakennettu sellaiselle maaperälle, että se liikkuu joitakin senttejä alla olevan lähteen pinnanvaihtelujen mukaan. Sitä siis ei ole rakennettu kalliolle (vrt. kaksi rakentajaa -vertaus Raamatussa), mutta onneksi tämä koskee vain fyysistä olemusta eikä hengellistä antia.

Iltapäivällä palauduimme herkullisen lounaan merkeissä tukikohtaamme ja vietimme loppupäivää vapaan merkeissä muun muassa rahanvaihdon, Skip-Bo -pelin ja liikunnallisten ajanvietteiden parissa. Kaksi retkikuntamme jäsentä pääsivät melkein uimaan, mutta valitettavasti portilla kerrottiin, että paikka oli menossa juuri kiinni. Toivoa tulevaisuuteen tuo kuitenkin se, että Kisumussa meille on luvassa uusi yritys sikäläiseen uimapaikkaan.

Huomenna siis lähdemme Masai Maran luonnonpuistoon ja odotamme intomielellä kaikkien mahdollisten eläinten näkemistä. Leiriydymme telttoihin alueen ulkopuolelle, mutta kyseessä ei ole mikään ihan perisuomalainen telttailu, sillä teltoissa on kuulemma peseytymismahdollisuudet mukana. Elämys jo sekin, saas nähdä! Torstaina sitten jatkamme Kisumuun eli kaksi yötä menee luonnonpuiston maisemissa.

Aktioryhmämme terveyden puolesta saa rukoilla, pari jäsentämme kävi tänään jo lääkärireissulla pitkittyneen huonovointisuuden takia, mutta diagnoosien ja lääkekuurien myötä odotamme olon pikaista paranemista. Toivotaan nyt sitä, että matkalle lähtiessä pysytään muuten terveinä.

Emme välttämättä ehdi päivittämään blogia seuraavien kahden vuorokauden mukana ollessamme katsomassa leijonia ja seeproja, mutta palaamme asiaan viimeistään taas kaupunkimaisemiin siirtyessämme.

Kiitokset muuten kommenteista kaikille niitä kirjoittaneille! Niitä on ilo lukea, mielellämme lukisimme enemmänkin. :)

4 kommenttia:

  1. Rukoillaan pikaista paranemista ja terveyttä teille kaikille.
    Ja hauskaa päivää puistossa ja eläinten seurassa.

    VastaaPoista
  2. Voi että, kuulostaa siltä, että ootte saaneet kokea jo vaikka mitä hienoa :) Ja varmasti jutut on olleet vielä paljon vaikuttavampia kuin miltä ne meille kuulostaa.

    Nauttikaa elämystelttailusta ja pitäkää kivaa eläinten kanssa, mutta älkää nyt kuitenkaan yrittäkö leijonia silitellä tai suukotella ;)

    Siunausta koko porukalle ja voimia erityisesti niille, jotka on kipeenä! (nimimerkillä "oltiin flunssassa puolet viime kesän Viron aktiosta")

    Liisa R.

    VastaaPoista
  3. Real Africa :D

    Tosi hienoa lukea aktiostanne ja kohtaamisista siellä kaukana. Sambiassa käyneenä kyllä eläytyy teidän juttuihin. Toivottavasti saatte mahdollisimman monelle lähetysasioita tutuksi tätä kautta.

    Varmasti silmiä avartavaa ja ehkä toisaalta haastavaakin? Siunauksin, Miika P.

    VastaaPoista
  4. Ihan mukava oli lukea kirjettäsi. Kiva, että teillä on virkistystä ja uusia elämyksiä työn lomassa.
    Me täällä olemme huomenna lähdössä II-riparin leiriosuudelle. Hyvällä mielellä olen lähdössä, vaikka yksi asia odottaakin vielä järjestymistä.
    Siunausta ja enkeleitä jokaiseen päivääsi sinulle, Kaisa ja teille kaikille. Reetta Haapavedeltä

    VastaaPoista