EO:n Kenian aktiomatka

Käväisimme Käläviällä

2010-07-06T08:52:00.002+03:00

Jälleen kerran Evankeliumijuhla tuli ja meni liian nopeasti. Henkilökohtaisesti olisin viihtynyt vielä päivän tai pari Kälviällä, jossa sai nauttia uskovien yhteydestä ja Jumalan sanasta koko viikonlopun. Ja mikä parasta, näin liian monen viikon tauon jälkeen ihania aktiosiskojani ja -veljiäni. (Olipas ikävä teitä :)). Valitettavasti vain 7 kahdeksasta pääsi paikalle, joten vielä on siis luvassa lisää yhteisiä tapaamisia.

Niin kuin varmasti monet EO:laiset ovat odottaneet koko kevään ajan Evisten Kesägaalaa, odotin minäkin sitä. Itselläni ei ollut pienintäkään hajua, mitä tuleman pitää, mutta onneksi Kesägaala osoitti olevansa nimensä veroinen. Gaala oli alusta loppuun asti viihdyttävä ja piti hymyn huulilla. Kiitos siitä! :)

Me aktiolaiset esiinnyimme myös Kesägaalassa. Tällä kertaa yleisö ja tilanne olivat kuitenkin aivan toiset kuin Keniassa. Siitä huolimatta oli mukavaa laulaa teille, jotka olette saattaneet seurata matkaamme täältä blogista käsin tai rukoilleet reissumme puolesta. :)

Löysin Sleyn sivuilta tällaisen artikkelin Kesägaalasta: http://www.evankeliumijuhla.fi/ajankohtaista/k18-kesagaalassa-oli-tunnelmaa-ja-nauru-raikui

Kuvia reissulta

2010-06-28T15:25:00.001+03:00

Kuvia matkaltamme löytyy nyt osoitteesta: http://www.sley.fi/eo/html/fi/kenianaktio2010.html. Käykääpäs katsomassa! :) (ja pakko myöntää, ikävähän sinne on ;))

3 viikkoa.

2010-06-21T00:16:00.004+03:00

*syvä huokaus*

Viikko ollaan nyt oltu Suomessa: Käsivarsien palanut iho on muuttunut kauniiksi rusketukseksi, malarialääkekuuri on nyt loppunut ja elämä on muutenkin palannut takaisin maan pinnalle. Ainakin melkein.

Päivisin kaikki menee hyvin, kun töissä on sen verran tekemistä, ettei ehdi ajatukset harhailla. Mutta sitten kun tulee ilta ja pitäisi mennä nukkumaan, ajatukset palaavatkin päiväntasaajan toiselle puolelle: Kenian maanteille, maasai-kouluihin, Nairobin tai Kisumun kodin terassille tai milloin minnekin.

Taakse jääneet kolme viikkoa olivat kyllä ehdottomasti yksi tämänastisen elämäni parhaista ja ikimuistoisimmista ajanjaksoista. Monet tuttuni ovat kysyneet minulta mikä oli hienointa reissussa tai mikä jäi parhaiten mieleen, ja vaikka olen parhaan kykyni mukaan koettanut vastata näihin kysymyksiin en ole pystynyt. Kertoisinko kouluvierailuista. Vai upeasta aktioryhmästä. Vai siitä tunteesta, että saa olla tekemässä Jumalan valtakunnan työtä.

Tämän reissun kohdalla kokonaisuus on paljon enemmän kuin vain osiensa summa. Jos pistäisit kaikki tekemämme ja kokemamme samaan kasaan ja sanoisit, että siinä on teidän kolmen viikon Kenian aktionne, niin silti jotain jäisi puuttumaan. En tiedä mitä se jotain on, tai onko sille edes nimeä, mutta se oli yhtä tärkeä tämän reissun ainutlaatuisuuden kannalta, kuin happi ihmiselle. En ole varma, mutta minusta tuntuu, että se jokin tuli Jumalalta.

(Ärsyttävää, kun on tällaisia suuria ajatuksia ja tunteita, joita haluaisi kovasti jakaa, muttei löydä sanoja...)

En ole koskaan oikein pitänyt mahtipontisista lopetuksista, mutta tässä yhteydessä en yksinkertaisesti voi muuta, kuin sanoa:
Olen etuoikeutetussa asemassa kun kulkuni taivaan tiellä kulki Kenian kautta.

Kiitos

*syvä huokaus*

Takaisin Suomessa

2010-06-16T16:33:00.003+03:00

Niin tosiaan aktioryhmämme on palannut Suomeen. Viime lauantaina käynnistyivät autot Nairobin kotimme pihassa klo 6 aamulla. Lähdimme kohti Jomo Kenyatta-lentokenttää. Lähettien hyvästelemisen jälkeen meillä oli kentällä aikaa kuluttaa viimeiset shillingit matkamuistoihin, tuliaisiin ja edulliseen limppariin. Lentomme sujuivat turvallisesti ja aikakin meni melko nopeasti leffoja katsellessa, syödessä ja matkakokemuksia kertaillessa. Lontoossa vaihdoimme jälleen konetta ja puoli yhdentoista aikoihin lauantai-illalla laskeuduimme Helsinki-Vantaalle. Sää oli sateinen kuten lähtiessämmekin.

Rinkkojen hakemisen ja loppurukouksen jälkeen olikin jo aika sanoa "Näkemiin". Itse päädyin vuodattamaan kyyneleitä siinä aktiotovereita halaillessani. Oli hienoa viettää kolme viikkoa näiden ihmisten kanssa ja onneksi jo lähitulevaisuudessa on odotettavissa tapaaamisia aktiolaisten kanssa. Lentokentältä porukkamme hajaantui yöpymään eri puolille Helsinkiä ja jotkut lähtivät jo kohti kotia.

Nyt on takana jo muutama päivä Suomessa oloa. Täällä kaikki on aikalailla entisellään, mutta silti täällä oleminen on tuntunut välillä oudolta johtuen varmaan siitä, että itse sopeutui viimeisen kolmen viikon aikana ihan toisenlaiseen ympäristöön. Vaikka Afrikkaa on ikävä, olen iloinnut ruisleivästä, hanavedestä, nukkumisesta ilman moskiittoverkkoa ja suihkussa laulamisesta. Olen saanut kertoilla matkasta jo perheelleni ja parille ystävälle. Matkavalokuvia katsellessa palaa mielessään moniin hienoihin hetkiin. Viime päivinä on ollut aikaa sulatella kaikkea nähtyä ja koettua. On kiitollinen olo monesta asiasta. Aktiossa pääsi näkemään lähetystyötä läheltä, lähetyskipinä kasvoi, sai tutustua seitsemään ihanaan eolaiseen ja moneen lähettiin ja kiitollinen olen myös siitä kaikesta varjeluksesta, jonka Jumala meille soi. Matkalla ymmärsin syvemmin sen, kuinka ihan jokainen kristitty heikkouksineen ja vahvuuksineen saa ja voi olla todistajana Kristuksen ylösnousemuksesta ja tekemässä lähetystyötä lähtijänä tai lähettäjänä, kaukana kotoa tai ihan kotinurkilla.

Synttäreitä, tuliaisia ja kiitospuheita

2010-06-11T22:09:00.002+03:00

Ohhoh, niin se vain laski aurinko tänään viimeistä kertaa tällä reissulla Keniassa. Päivä oli kyllä kaikkien mielestä mahdottoman mukava ja lämminhenkinen, paitsi mitä ahdistusta hurja tuliaiskauppojen tinkaaminen touhuun tottumattomissa aiheutti. Mutta sitä ennen aamu alkoi kolmella aktiolaisella leppoisan aamukävelyn merkeissä ja jatkui sitten myöhäisaamiaisella. Maistoimme ensimmäistä kertaa Mama Denisen keittämään wimbiä eli yhdenlaista paikallispuuroa, joka mielestämme maistui pitkälti vedeltä. Tämäkin kokemus oli antoisa ja tulemme sitä muistelemaan suomalaisen kaurapuuron äärellä. :)

Aamupäivällä matkamme suuntasi Maasai Marketiin, jossa suurella alueella oli paljon kauppiaita myymässä tuliaisiksikin käypiä tuotteitaan. Allekirjoittanutkin koki kyllä melkoista myllerrystä, kun juuttui varmaan tunniksi ihan ovensuuhun määrätietoisten kauppiaiden kynsiin ja huomasi ostelevansa mitä ihmeellisimpiä asioita.. Onneksi lopputulos oli kuitenkin ihan hyvä, kun ostoksilta tultuani tarkastelin ostoksiani, ja samaa tyytyväisyyttä oli kuultavissa muittenkin kertomuksissa illan ostosesittelyssä.

Välillä kävimme nauttimassa herkullista lounasta ja sitten lähdimme viimeisille ostoksille läheiseen Nakumattiin (joka siis on kauppa, jos ei ole aiemmin tullut tarkennettua) ja pari aktiolaista kävi tekemässä viimeisiä haastatteluja. Loppuilta olikin sitten oikein leppoinen, saimme iltapalaksi herkullisia hodareita ja jälkkäriksi erään ryhmäläisemme kunniaksi hankittua synttärikakkua. Ilta meni kiitospuheitten ja muun hauskan ohjelman merkeissä, välillä jo lähes liikutuksen tunnelmissa, mutta hymyn ja naurun kera päätimme tämänkin illan.

Kaikkien mietokset ovat täynnä kiitosta huippuja lähettejä, aktioryhmää, kotimaan lähettäjiämme sekä ennen kaikkea armollista Herraamme kohtaan. Varjelusta tällä matkalla on riittänyt ja siihen on varmasti pitkälti ollut vaikutusta myös esirukouksillanne. Huomenna toivomme turvallista matkaa, mutta tunnit Keniassa alkavat olla vähissä. Kuten illalla oli ilmoilla, niin sydämemme jää Afrikkaan. Jälkitunnelmia tulee varmasti Suomessa lisääkin. Nyt on sanottavana vain asante sana eli kiitos paljon!

Nakumatti tuli puun takaa!

2010-06-10T19:42:00.001+03:00

Tänään on ollut pitkä matkustuspäivä, istuimme autoissa Kisumusta Nairobiin, eli 350 km. Se ei Suomen olosuhteissa olisi pitkäkään päivämatka, mutta täällä Keniassa tiet ovat täynnä kuoppia ja hidasteita, väylällä on milloin kissoja, koiria, vuohia tai ihmisiä ja tälläkin matkalla tuli kolme kolaripaikkaa vastaan. Automatka meni kuitenkin leppoisan humoristisesti keskustellen ja komeita maisemia seuraten. Yhtäkkiä huomasimme tutun Nairobin Nakumatin odottavan nurkan takana. Sinne päästyämme kävimme syömässä Java Housessa maittavan päivällisen, osa söi jopa jälkiruokaakin. Huomisen suunnitelmissa onkin käydä Masai-marketissa ostamassa tuliaisia ja pakkailla lauantain lentoa varten.

-Jari

Hippo vai ameeba?

2010-06-09T19:45:00.004+03:00

Ja kyllähän taas jaksettiin iloita tästäkin päivästä! Herätyskellot soivat puoli seitsemän aikoihin ja siitä sitten pian vaelsimme tyttöjen puolelta aamupalalle, jonka Joona ja Jari olivat laittaneet. Maukasta oli, ja jättikokoiset banaanit vatsassa oli hyvä aloittaa uusi päivä.

Kahdeksalta löysimme itsemme Victoriajärven rannalta. Edessämme oli sellainen soutu- ja kirkkoveneen välimuoto perämoottorilla ja katoksella varustettuna. Olo oli hieman epävarma siihen noustessa, ''voiko tämmöinen vene pitää meidät kaikki pinnalla ja vielä suojassa virtahevoilta?'' Istuttuamme paikoillemme vene vielä painui hieman alaspäin ja veden pinta oli ihan siinä lähellä, ihan liian lähellä! Itse olin melkein varma, että jos edes päästään takaisin rantaan, se tapahtuisi uiden. Toisin kuitenkin kävi ja pelko haihtui heti, kun ekat hipot oli nähty ja ohitettu ehjin nahoin. ''Risteilyllämme'' näimme kauniita lintuja, lumpeita, kalastajia, jotain ihmeliskoja ja tietysti niitä valtavia virtahepoja. Aurinko paistoi ihanasti ja järvi oli upea. Jännitystä kuitenkin saatiin ihan juuri ennen rantaa, kun kymmenen metrin päästä yhtäkkiä nousi virtahepo pinnan alta! Siinä tuli rantavedessä seisoville kalastajille kiire peruuttaa maalle, mutta onneksi hippo oli liian laiska ja hidas. Karmealta kohtaukselta säästyttiin.

Yhdentoista aikoihin palasimme Milimaniin ja täällä oli Maikki-lähetti laittanut meille kahvit valmiiksi terassille. Pullat maistuivat ja vati jäi melko tyhjäksi, ei saa Bob huomenna kuutta pullaa aamupalaksi. Mutta kiitos kovasti Maikille!! Kahvin jälkeen vaeltelimme pitkin tonttia, koitimme keksiä jotain leikkejä ja pompimme kuin sätkynuket. Se kaikki oli kuitenkin aika voimia vievää ja niinpä päädyimme istuskelemaan ja lueskelemaan, osa aurinkoon ja osa varjoon.

Maukkaan lounaan jälkeen lähdimme vahvuudella 7/8 uimaan jo tutuksi tulleelle Nyanza-clubille. Siellä taas hypittiin ja kisailtiin, kuka on paras koira, kissa ja pappi. Ameeba-uintiakin taisi tulla koitettua, ovathan ameebat meidän porukan läheisiä ystäviä. Pari tuntia me siellä viihdyttiin ja sitten hyvästeltiin allas. Johanna vanhempi ja Tiia-Riina nappasivat jonkun puun juurelta mukaansa semmoiset siemenkotelot, jotka helisivät. Niiden tahdissa olikin sitten hyvä jonossa marssia takaisin talolle.

Ilta on tässä kulunut aika samalla tavalla kuin aamupäivä, lueskelua, kitaran soittelua ja yleistä löhöilyä. Iltapala juuri syötiin, tiskit tiskattiin ja nyt miehet ovat saunassa. Taidankin mennä katsomaan ovatko ne jo tulleet, koska sitten saadaan jätskiä!

Viimeiset kouluesiintymiset

2010-06-08T21:59:00.003+03:00

Aamulla tajusimme, että tänään on vuorossa aktiomme viimeiset kouluvierailut ja samalla myös huikea laulua, draamaa ja puhetta sisältävä spektaakkelimme esitettäisiin viimeisen kerran. Aamupalapöydässä päätettiin tämän päivän esiintymisten tarkempi sisältö eli mitkä laulut lauletaan ja esitetäänkö rakentajadraamaa, syntidraamaa vai kenties tuhlaajapoikaa. Aamupäivän ensimmäinen kohde oli kuitenkin Kisumun evankelisluterilaisen kirkon compoundi. Pastori Evans kertoi meille kirkon tekemästä työstä mm. katulasten parissa.

Päivän ensimmäinen koulu oli Kisumun kehitysvammaisten koulu. Oli ilo laulaa ja esittää draamaa. Monet laulut kuten "Tiny little ladybug" menevät kertyneistä esityskerroista johtuen jo melkolailla rutiinilla, mutta koska lapset ovat joka kerta uusia, tuntuu suuren suuren elefantinkin esittäminenkin yhä hauskalta. Iltapäivällä vierailimme vielä katulasten koululla, joka toimii kirkon compoundilla. Viimeinen esiintymisemme päättyi yhteislauluihin oppilaiden kanssa. Lauloimme mm. siikkarin kappaleen 350 englanninkielisin sanoin. Iltapäivän virallisen ohjelman päätteeksi Maikki, toinen sleyn Kisumun läheteistä, esitteli meille kummilapsiprojektia, jonka parissa hän työskentelee.

Iltaa olemme viettäneet pelaillen, lueskellen ja saunoen. Vielä on aktiota muutama päivä jäljellä, onneksi. Täällä on hyvä olla ja olen iloinen tästä meidän porukasta. Hyvin ollaan tultu toimeen ja nauruakin on kuultu useasta suusta ja useaan otteeseen. Nyt pitäisi kai mennä nukkumaan, jotta huomenna jaksaisi taas Luojan suodessa iloita uudesta päivästä.

"How can a common guy like me reach Finland?"

2010-06-07T21:04:00.003+03:00

Varhainen lintu nappaa monta kärpästä yhdellä iskulla vai miten se meni. Varhain oli tänään liikkeellä myös joukkomme uljas, kun suunnaksi otettiin Matongo, jossa vierähtikin sitten pitkälti lähes koko päivä. Automatka kului pääosin nuokkuessa, mutta ehti siinä samalla myös ihastella mahtavia maisemia ja maaseudun savimajoja.

Matongo oli kaunis ja vihreä ja - ennakko-oletuksista poiketen - lämmin kuin mikä. Hiki virtasi kävellessämme ensimmäiseen vierailukohteeseen eli Matongon primary schooliin. Olo oli kuin milläkin maailmanluokan julkkiksella, kun valtavat lapsimassat ryntäsivät vastaan ympäröimään meidät koulun pihalla. Vedimme koulussa kaksi settiä, toisen pienemmille ja toisen isommille lapsille. Tomera opettajatäti toimi tulkkina ja rehtori mylväisi tyytyväisyydestä kuultuaan lahjoittamastamme jalkapallosta.

Primary schoolista matka jatkui jälleen apostolinkyydillä. Kävimme pällistelemässä Arin valtakuntaa eli Teologisen seminaarin tiloja. Saimme siellä myös murua rinnan alle, ja hyvää murua olikin! Mahat täysinä siirryimme opettajaseminaarin puolelle, jossa myös vähän tarkastimme paikkoja. Kirjastosta löytyi mm. suomalainen Musiikin aika -kirja vuodelta 1986. Kirjan tukkamuoti oli hulvaton, kuinkas muutenkaan.

Pääsimme siis esiintymään myös opettajaopiskelijoille, mikä oli ihan mukavaa vaihtelua. Tosin kurinpidollisesti yleisö veti vertoja primarylaisille; välillä piti miettiä, että olikos nämä yläasteikäisiä vai opiskelijoita... Hyvin lähtivät kuitenkin mukaan kaikkeen ohjelmaamme, ja jos jo Matongon ala-asteen lapsilla repesi riemu esittäessämme Making melodies in my heart -laulua (sambialaisen lauluryhmän meille opettama laululeikki, jossa ollaan hassunnäköisiä), niin nämä opiskelijat olivat suorastaan ratketa liitoksissaan. Ensimmäistä kertaa meiltä vaadittiin encorea, joka oli juurikin tämä kyseinen laulu! Opiskelijat myös esittivät itse meille pari laulua, jotka kajahtivat ihan älyttömän komeasti. Kyllä täällä osataan. Ohjelman päätteeksi opiskelijat saivat esittää meille kysymyksiä Suomesta, ja ihan kiitettävästi uskaltautuivatkin kyselemään kiperiä kysymyksiä (esim. saako Suomessa mennä naimisiin toisesta heimosta olevan ihmisen kanssa).

Viimeinen rasti Matongossa oli orpokoti, jossa oli paljon pieniä ihmisiä. Lausuin siellä muutamat swahilinkieliset alkulauseet, joista ehkä yksikään ei mennyt ihan oikein, mutta yrittänyttä ei laiteta. (Nyt kun tälle sananparsien tielle on lähdetty. Vaan kysymys kuuluu: laiteta mihin?) Lapset esittivät meille ehkä kaikki osaamansa lorut, ja vastineeksi me lauloimme heille muutaman laulun. Jätimme myös orpokotiin pussillisen lastenvaatteita. Oli hellyttävää katsoa, kuinka yksi lapsista yritti kiskoa päätään hihanreiästä ja kuinka kaveri vieressä auttoi. Onneksi nämä lapset ovat päässeet paikkaan, jossa heistä pidetään hyvää huolta.

Siinäpä se päivä sitten hujahti. Kisumuun palasimme illansuussa ja söimme nakkia ynnä pastaa, kiitos iltapalatiimin. Vähän mutaisia ollaan itse kukin, mutta saunominen sai jäädä haaveeksi, koska vesi on vähissä ja kraanasta tulee vain ruskeaa vettä. No, voihan ne hiukset sadevedelläkin pestä, kuten eräs joukostamme juuri äsken todisti.

Minkähän sananlaskun keksis vielä tähän loppuun. No vaikka että:
"Ei se luikoo mitää mutta se kössährys." Sano paappa ku katolta putos.

Ehomere!

2010-06-06T20:12:00.002+03:00

Toisen viikon sunnuntai alkaa nyt olla takana. Se tarkoittanee sitä, että aktiomatkaamme on jäljellä vielä, tai oikeastaan enään, yksi viikko. Kuten voitte aiemmista päivityksistä lukea, paljon olemme kerinneet kokea kuluneiden päivien aikana.

Tämä päivä alkoi sunnuntaille tyypilliseen tapaan messulla paikallisessa luterilaisessa kirkossa. Itse jumalanpalvelus oli paikallisten runsaan osallistumisen takia paikallisten äidinkielellä, eli swahiliksi. Tässä yhteydessä on syytä mainita, kuinka Anniina oli valmistellut messua varten meille aktiolaisille swahilinkielisen esittelyn. (Hyvä Anniina!). Vaikka suurin osa meistä ei ymmärtänytkään messussa muita sanoja kuin "Jeesus", "aamen" ja "halleluja", saimme silti ravintoa ehtoolliselta ja Arin swahilin kielisestä saarnasta, jonka muuan paikallinen pastori ystävällisesti käänsi englanniksi. Myös meille aktiolaisile oltiin varattu tehtäviä messuun. Meitä oltiin etukäteen pyydetty laulamaan messussa yksi laulu, mutta ennen ehtoollista messua toimittanut piispa ilmoitti, että seuraavaksi on sitten vuorossa vieraidemmme kaksi laulua. Tässä vaiheessa olimme siis jo laulaneet sen yhden laulun, joka meitä pyydettiin laulamaan. Kun vielä ottaa huomioon, että messu alkoi parikymmentä minuuttia myöhässä, saadaan realistinen kuva afrikkalaisesta huolettomuudesta, joka siis näkyy myös messujärjestelyissä.

Messun jälkeen oli vuorossa sitten rento ja levollinen sunnuntai-iltapäivä. 6/8 aktiolaisista lähti läheiselle kuntoklubille ottamaan aurinkoa ja loput kaksi jäivät lähetyksen tontille viettämään rauhallista koti-iltapäivää. Auringonottajien palattua klubilta, kului loppuilta rauhallisesti Unon parissa. Hajotimme vain melkein terassin pöydän. Illan kruunasi lopullisesti kotiapulaisemme Elisabetin tekemät herkulliset lätyt ja lämpimät voileivät. Ruokailun aikana opimme myös vähän paikallisen luo-heimon puhumaa kieltä: Otsikko on ko. kieltä ja tarkoittaa "Olen lihonnut". Kirjoitusasusta emme kuitenkaan ole aivan varmoja, mutta tuolta se kuulosti.

Huomenna on suuntana Matongo, jossa on muunmuassa opettaja- ja teologiseminaarit, joihin menemme tutustumaan.

Messussa lähetettiin jälleen terveisiä kaikille Suomen kristityille. Jos lasket itsesi kuuluvaksi kyseiseen ryhmään, niin sait juuri terveisiä Keniasta.

Työssä ja vapaalla

2010-06-05T20:18:00.003+03:00

Perjantaina vietimme antoisaa vapaapäivää. Aamupäivällä lähdimme läheiselle Nyanza Clubille uimaan, ottamaan aurinkoa ja loikoilemaan rantatuoleille. Joukossamme on useita vesipetoja ja erilaiset hyppy- ja sukelluskisat luonnistuivatkin tuosta noin vain.

Iltapäivällä suurin osa ryhmästämme lähti täyttämään jo huvenneita karkki ym. namuvarastoja Nakumattiin. Sen jälkeen jaksoimmekin suunnitella uudella energialla tulevaa lauantain nuortenpäivän ohjelmaa.

Myöhään illalla menimme vielä syömään intialaiseen ravintolaan Simba Clubiin. Ruoka oli hyvin maittavaa, mutta ravintolan 'Ice Cream Man' oli ehkä saanut liian paljon turhaa hehkutusta etukäteen. Muutamat meistä saattoivat hieman pettyä, kun 'Ice Cream Man' ei ollut oikein nimensä veroinen (tarjosi vain vaniljajäätelöä). Mutta anyways ruoka 0li kuitenkin tosi hyvää.

Lauantaipäivä meni lähes kokonaisuudessaan Kisumun luterilaisella kirkolla. Siellä vastasimme nuortenpäivän ohjelmasta. Ohjelmassa oli mm. draamoja, yhteislauluja ja -leikkejä. Lapset ja nuoret olivat innokkaasti ja monilukuisesti mukana.

Nelituntisen ohjelman ja taloudenhoitaja Elisabethin makoisan päivällisen jälkeen olemme jo hieman väsyneitä. Seuraavaksi onkin saunan vuoro.

Eläimellistä menoa

2010-06-03T19:58:00.003+03:00

Tiistaina lähdimme aamupäivästä kohti Maasai Maran luonnonpuistoa. Pidimme pitkän lounastauon kesken matkan ja yksi aktiolainen kävi lääkärissä. Lääkärikäynnin seurauksena kävi ilmi, että joukkoomme on soluttautunut toinenkin ameeba. Illaksi saavuimme camping-alueelle lähelle luonnonpuistoa. Teltat olivat tosiaan aika luksusmallia, isot sängyt, suihku ja vesivessa jokaisessa. Ilta kului pelaillen ja illallista syöden.

Keskiviikkona herätyskellot soivat puoli viiden aikaan aamulla. Luonnonpuiston porteilla olimme jo aamun valjetessa. Jo safarimme ensi kilometreillä yhdestä autostamme puhkesi rengas. Aktion tytöt käyttivät renkaan vaihtoonkin kuluneen ajan hyödyllisesti valokuvaamalla maisemia ja toisiaan. Päivän aikana näimme todella paljon hienoja eläimiä. Norsut olivat valtavia ja löntystelivät lähellä autojamme. Virtahepot leikkivät piilosta, sillä yksi oli kävellyt kauemmas joesta laskemaan sataan ja muut etsivät piilopaikkaa joesta. Leijonaemot loikoilivat puun varjossa pentujensa kanssa. Kirahvit kävelivät kaikessa koreudessaan ihan autojemme edestä. Antilooppeja oli ainakin kahta laatua. Toiset tervehtivät häntäänsä heiluttamalla ja toiset päätään nyökyttämällä. Safarimme huipentui urosleijonan ja sarvikuonojen näkemiseen.

Päivä oli pitkä, mutta todella onnistunut. Saimme täysin keskittyä ihailemaan ja ihmettelemään Luojan luomaa maailmaa, sen mahtavia eläimiä ja kaunista luontoa. Rukouksiimme tosiaan vastattiin, sillä näimme niin sanotusta the big fivesta neljä eläintä. Kiitos vielä Taivaan Isälle. Noin kahdentoista tunnin safarin jälkeen kertailimme vielä upeaa päivää iltanuotion äärellä.

Tänään torstaina matkasimme Maasaista Kisumuun, jonne saavuimme ison ukonilman saattelemana. Olemme olleet väsyneempiä kuin koskaan. Ilmeisesti pitkät matkapäivät ovat käyneet voimille. Täällä Kisumussa tukikohtanamme toimii lähetyksen compoundi. Piha on iso, talot kauniita ja sää on lämmin. Kohta pääsemme nukkumaan matkaväsymyksemme pois.

Lähetyslentoja ja kirkko joka ei seiso kalliolla

2010-05-31T21:39:00.002+03:00

Aamumme alkoi ihanan leppoisasti, kun aamuhartaus ja aamupala alkoivat vasta yhdeksältä. (Jos aiemmin ei ole tullut mainittua, niin pidämme joka aamu ja ilta hartauden, jonka pitämiseen kiertää vuoro aktioporukkamme keskuudessa.) Saatuamme hengen ja ruumiin ravintoa lähdimme tutustumaan ELCK:n eli Kenian evankelisluterilaisen kirkon keskustoimistoon sekä MAFin eli lähetyslentojen paikkaan Nairobissa. Jälkimmäinen oli erityisen mielenkiintoinen kohde, sillä saimme nähdä lentokoneita ja muuta jännittävää ihan läheltä. Toinen osa otsikosta tulee siitä, että kirkon keskustoimistorakennus kuulemma on rakennettu sellaiselle maaperälle, että se liikkuu joitakin senttejä alla olevan lähteen pinnanvaihtelujen mukaan. Sitä siis ei ole rakennettu kalliolle (vrt. kaksi rakentajaa -vertaus Raamatussa), mutta onneksi tämä koskee vain fyysistä olemusta eikä hengellistä antia.

Iltapäivällä palauduimme herkullisen lounaan merkeissä tukikohtaamme ja vietimme loppupäivää vapaan merkeissä muun muassa rahanvaihdon, Skip-Bo -pelin ja liikunnallisten ajanvietteiden parissa. Kaksi retkikuntamme jäsentä pääsivät melkein uimaan, mutta valitettavasti portilla kerrottiin, että paikka oli menossa juuri kiinni. Toivoa tulevaisuuteen tuo kuitenkin se, että Kisumussa meille on luvassa uusi yritys sikäläiseen uimapaikkaan.

Huomenna siis lähdemme Masai Maran luonnonpuistoon ja odotamme intomielellä kaikkien mahdollisten eläinten näkemistä. Leiriydymme telttoihin alueen ulkopuolelle, mutta kyseessä ei ole mikään ihan perisuomalainen telttailu, sillä teltoissa on kuulemma peseytymismahdollisuudet mukana. Elämys jo sekin, saas nähdä! Torstaina sitten jatkamme Kisumuun eli kaksi yötä menee luonnonpuiston maisemissa.

Aktioryhmämme terveyden puolesta saa rukoilla, pari jäsentämme kävi tänään jo lääkärireissulla pitkittyneen huonovointisuuden takia, mutta diagnoosien ja lääkekuurien myötä odotamme olon pikaista paranemista. Toivotaan nyt sitä, että matkalle lähtiessä pysytään muuten terveinä.

Emme välttämättä ehdi päivittämään blogia seuraavien kahden vuorokauden mukana ollessamme katsomassa leijonia ja seeproja, mutta palaamme asiaan viimeistään taas kaupunkimaisemiin siirtyessämme.

Kiitokset muuten kommenteista kaikille niitä kirjoittaneille! Niitä on ilo lukea, mielellämme lukisimme enemmänkin. :)

Turisteilua

2010-05-30T21:28:00.001+03:00

Kun Maasai repertuaarilta selviydyttiin ja saimme kunnon yöunet
saunan kyydittämänä vietimme kunnon turistiviikonlopun
Nairobissa. Eilen lauantaina lähdimme Arin ja Paulin johdolla käymään
Giraffe Centerissä. Teimme tuttavuutta paikallisten kirahvien kanssa
syöttämällä niitä pienillä napuilla. Jotkut rohkeat eivät tyytyneet syöttämään kirahveja
ainoastaan
käsin vaan halusivat antaa napuja myös suun avulla. Rohkeimmat saivat
kunnon pusuja kirahveilta. Tiesittekö, että kirahvin kieli ja sylki ovat hygieniisiä?
Tämä näyttää ainakin vielä pitävän paikkansa, koska kenelläkään ei ole vielä huuliherpestä.
Giraffe Centerissä oli myös pikkuaitaus, jossa viipelsi kilpikonnia.
Seurasimme hämmästyneinä miten kaalin syömiseen voi kulua niinkin kauan aikaa

Giraffe Centeriltä jatkoimme matkaa Orpoeläinpuistoon. Välissä tuntui että olimme
itse vetonauloina kun paikalliset koululapset kiinnittävät meihin huomionsa eivätkä puiston eläimiin.
Puistossa oli pahkasiasta lähtien apinoihin ja leijonakuninkaisiin. Yhden apina
häkin luona oli jännittävä seurata pikkuapinoiden leikkmistä sammakon kustannuksella.
Juuri kun sammakko oli pääsemässä pois häkistä, apina nappasi sen ja mysteeriksi
jäi selvisikö sammakko koskaan apinoiden kynsistä. Samaisen häkin läheisyydessä
tapasimme myös villin apinasankarin, joka ei ollut häkkiin lukittu vaan pomppi vapaana ja
aiheutti jännittäviä tilanteita mm. hypähtäessä pastorimme olkapäälle.
Nautimme eläinpuistossa maukkaan aterian jonka jälkeen lähdimme takaisin kotia
ruuhkaisen Nairobin halki.
Illaksi meille oli järjestetty ylläripylläriohjelmaa. Antti piti meille raamattutunnin ja Liisa oli kokannut
meille maittavaa pizzaa ja salaattia. Ruokailun jälkeen katsoimme elokuvan Faith Like Potatoes. Elokuva
liippasi läheltä koska se perustuu tositapahtumiin ja tapahtumapaikkana on Afrikka. Elokuvan lomassa saimme myös nauttia jätskiä ja koko ilta tuntui muutenkin kotoisalta. Leffan jälkeen iltahartaus ja vatupassiin.

Tänään sunnuntaina silitysraudat kuumenivat ja panimme ykköset päälle koska
olimme lähdössä Uhuru Highwayhyn eli luterilaisen kirkon englanninkieliseen jumalanpalvelukseen.
Jumalanpalveluksessa pidimme pienen esittelyn itsestämme ja lauloimme laulun "Evankeliumi" , tietenkin
englanniksi ja pastorimme Ari saarnasi. Jumalanpalveluksen jälkeen vietimme vapaata sunnuntaita,
mm. pyykkäämällä ja käymällä Nakumatissa shoppailemassa rakkaillemme postikortteja ja osa porukasta löysi upeita vaatteita alennuksesta. Käytimme myös aikaa takapihan terassilla laulaessa ja nauraessa. Saimme myös tuulahduksen Sudanista, josta oli kertomassa Paulin ystävä Peter.
Ennen nukkumaanmenoa kaikki askartelivat kortteja, jotka viedään huomenna ma postikeskukseen.

Rukousaiheita:
- Sleyn Sudanin työn puolesta
- Retkiryhmämme terveyden puolesta
-Tulevan ensi viikon puolesta, kun lähdemme Masai Maran kautta Kisumuun

Jambo!

2010-05-29T17:30:00.000+03:00

Huhhei! Nyt olemme taas saapuneet Nairobiin Piittaloiden talolle Maasaista. Tai eilen illalla jo tultiin, mutta kaikki olivat niin väsyneitä pitkän matka jälkeen, että blogeilu jäi tähän päivään. Nyt onkin sitten paljon kerrottavaa!

Tiistaimme alkoi tutustumalla Kawangaren slummialueeseen ja siellä sijaitsevaan luterilaiseen kirkkoon. Kirkon työntekijät tekevät alueella tärkeää katulapsityötä, johon saimme tutustua. Pääsimme taas kierrokselle slummeihin. Tämä alue oli hieman erilainen kuin Kiberan slummialue, nyt tuntui, että olimme enemmän maaseudulla. Tutustuimme tietämättämme myös alueen huumekuninkaaseen ja hänen alaisiinsa. Jäljestäpäin selvisi, että kirkon työntekijät pyrkivät tavoittamaan myös rikollisia. Aikamoista!

Lounaan jälkeen oli vuorossa pakkailu ja sitten kohti Maasaita. Matkassa meni pari tuntia ja saavuimme ennen hämärän tuloa Oloika Lodgeen, joka oli keskellä savannia. Talo oli mahtava, tuli semmoinen Minun Afrikkani -fiilis kaikille. Sähköjä ei ollut, pimeällä valoa toivat kaasulamput. Taloa hoitaa ihana Mama, 63-vuotias menevä ja pieni mummeli. Hän laittoi meille teet heti tultuamme ja myöhemmin illalla saimme aitoa kenialaista ruokaa, ugalia ja zukumawikia. Heti ensimmäisenä iltana koimme tyttöjen huoneessa kauhunhetkiä, kun huoneesta löytyi sammakko! Onneksi Mamamme tuli nauraen paikalle ja pelasti meidät hädästä.

Kolmen päivän aikana ajoimme autoilla monta möykkyjen täyteistä kilometriä ja vierailimme yhteensä yhdeksässä maasaikoulussa, joissa esitimme lauluja, leikkejä ja draamaa. Jari piti aina pienen opetuksen ja piirsi komeita karttoja, jotta pienet lapset oppisivat tietämään, mistä olemme kotoisin. Kouluissa meidät otettiin aina iloiten ja lämpimästi vastaan. Opettajat pitivät pitkiä kiitospuheita ja lapset nauroivat, kun tyhmän miehen talo kaatui kovassa myrskyssä. Jalkapallot, joita veimme kouluihin, otettiin silmät säihkyen vastaan, kiitos vain kaikki EO:t! Kolmesta koulusta saimme myös vastalahjoja, aitoja maasaikoruja ja makeaa maitoteetä saimme myös nauttia. Muutaman kerran taisi kieli palaa, ei ollut kärsivällisyyttä odottaa sen jäähtymistä!

Olimme hyvin vaikuttuneita siitä, miten lämpimästi meidät otettiin vastaan. Joka paikassa pienet oppilaat kuuntelivat ja katsoivat tarkkaavaisesti ja pukahtamatta ohjelmamme. Opettajat ja muut kyläläiset olivat myös täysillä mukana, lauloivat ja taputtivat iloiten kanssamme. Joskus jopa heidän kiitospuheensa meinasivat venyä liian pitkiksi ja lähtö viivästyi useammassakin paikassa. Niissä he kiittelivät meitä ja Taivaan Isää ja lähettivät terveisiä kaikille suomalaisille! Ennen lähtöä lapset tulivat luoksemme pää alas painettuna, jotta siunaisimme heidät. Tämän jälkeen he halusivat kätellä meitä ja kokeilla ihoamme, se oli huvittavaa. Monet kädet myös kävivät vaaleissa hiuksissani, se tuntui hupaisalta sekä minusta että heistä. Olimme selvästikin jotain aivan outoa heille ja saimme kovat naurut aina päällemme!

Valitettavasti viimeisenä yönä osaa porukastamme valvotti kovat vatsavaivat ja perjantain aikataulu hieman viivästyi. Pääsimme kuitenkin onneksi matkaan ja kävimme viimeisellä koululla Maasaissa. Saimme myös tutustua ja käydä muutamassa aidossa maasaikodissa. Ne olivat pieniä, saviseinäisiä ja peltikattoisia majoja, jotka olivat pimeitä ja savuisia sisältä. Hiljaiseksi se taisi meidät kaikki vetää, ajatellessamme omia neliöitämme kotonamme.

Koko reissu oli jokaiselle aktiolaiselle hyvin mieleenpainuva. Yhtä mieleenpainuvaa oli myös se, että saavuttuamme Nairobiin täällä oli sauna lämpimänä ja ruoka pöydässä, kiitos Antti ja Liisa! Kiitos myös Taivaan Isälle onnistuneesta matkasta ja varjeluksesta siellä. Kiitos myös kaikille teille, jotka olette muistaneet meitä rukouksissanne, ilman sitä emme olisi varmastikaan selvinneet matkasta!

Slummitaloja ja draamaharjoituksia

2010-05-24T21:39:00.004+03:00

Tänä päivänä ohjelmassa oli tutustumista Afrikan suurimpaan slummialueeseen, Nairobin liepeillä sijaitsevaan 1,5 miljoonan asukkaan Kiberaan. Vierailumme aluksi kävimme alueella olevan Evankelisluterilaisen kirkon koululla ja klinikalla, jossa tapasimme paikallisen seurakunnan pastorin sekä koulun opettajia. Pastori Dennis kertoi vuoden 2008 alussa olleista Kenian vaaleihin liittyneistä mellakoista, joissa koulu sekä sen yhteydessä olevat kirkko ja klinikka poltettiin maan tasalle. Vapaaehtoisten kristittyjen lahjoitusten avulla ne kuitenkin jälleenrakennettiin ja toimintaa jatkettiin.
Kouluvierailun jälkeen lähdimme erään paikallisen seurakunnan pastorin sekä muutaman nuoren kanssa kävelemään slummialueen halki. Saimme mahdollisuuden keskustella alueella elävien uskovien nuorten kanssa, sekä nähdä Kiberan ihmisten arkea. Vierailimme myös slummissa olevassa kristittyjen perustamassa neuvontakeskuksessa, jossa annettiin apua ihmisille mm. erilaisiin tauteihin, abortteihin sekä huumeisiin liittyen. Matka halki slummin kosketti ja herätti monenlaisia ajatuksia, sekä lisäsi tietoisuutta kehitysmaiden köyhyydestä.
Vierailun jälkeisen ajan käytimme ruokaostoksiin Nakumatissa, sekä tulevien päivien laulujen ja draamojen harjoitteluun. Käsittelimme myös illallisen yhteydessä päivän vierailun herättämiä ajatuksia.

Lähdemme muutamaksi päiväksi vierailemaan Maasai-alueelle, päivitämme blogia seuraavan kerran perjantaina.
Nettiyhteyden hitaudesta johtuen lisäämme valokuvia blogiin myöhemmin.

Pyytäisimme teitä myös muistamaan seuraavia asioita esirukouksissanne:
-Tuleva vierailumme Maasai-heimon alueelle
-Slummien ihmiset sekä siellä työtätekevät seurakunnat
-Sen että ihmiset näkisivät lähimmäisensä hädän ja voisivat auttaa siinä

-Jari

Täällä Nairobi, kuuleeko Suomi?

2010-05-23T20:57:00.005+03:00

The eagle has landed. Tai en kotkasta tiedä, mutta ainakin muuan aktioporukka on tänään laskeutunut Kenian maankamaralle. Wow.

Matka alkoi eilen lauantaina Helsinki-Vantaan lentokentältä, jonne allekirjoittanutkin selviytyi järjettömällä tohinalla, hikeä valuen ja rankkasateen saattelemana. Viimeiset puhelut äideille ja menoksi. Huh, tämä reissu on sitten vissiin totta.

Välietappina toimi Heathrown lentokenttä, jossa palloiltiin pari tuntia suunniteltua enemmän jatkolennon myöhästymisestä johtuen. Kehittävä ajantappo koostui mm. visaisista arvoituksista ja väliotsikoiden suunnittelusta Nuotan tulevaan aktiojuttuun. "Rengasrikko ja vesipula".

Lontoosta matka jatkui astetta isommalla koneella, jossa oli tällaiselle Ryanairin tarjontaan tottuneelle ihan yyberhienoa. Elokuvia, pihvejä ja lahjoja! Ihan niinku jouluna!

Yli Euroopan ja Saharan lensimme läpi yön. Henkilökohtaisia nukuttuja tunteja kertyi pyöreät nolla, kiitos älämölöä pitävien kanssamatkustajien (en siis puhu nyt arvon aktiotovereistani) ja omien unenlahjojen. Aamu sarasti ja sitten oltiinkin OIKEASTI Nairobissa, Afrikassa, kyllä.

Vastaanotto oli lämminhenkinen ja vieraanvarainen. Majoituttiin Piittaloiden viihtyisään Kenian-kotiin. Piittalan perhe on tosin itse nyt Suomessa, mutta sen sijaan meitä täällä isännöi/emännöi Lukkarisen Ari, Vanhasen Pauli vaimoineen sekä Saarenkedon Liisa ja Antti. Tämä päivä ollaankin sitten saatu viettää levosta käsin päikkäreiden, "oman väen" iltapäivämessun, infojuttujen ja etiopialaisen ravintolan merkeissä.

Ensi yönä (jos Luoja suo) nukutaan ja kunnolla! Tästä on hyvä jatkaa Pientä Suurta Seikkailua. Kiitos taivaalliselle Isälle, että ollaan tässä ja nyt, turvallisesti perillä.

Huomenna!

2010-05-21T23:30:00.004+03:00

Nyt on sitten tämä päivä illassa. Pitäisi mennä nukkumaan, mutta jostain syystä ei väsytä... Kuka hullu tällaisessa mielentilassa pystyisi nukkumaan! Tämä päivä onkin mennyt pääasiassa pakkaillessa, pakkauksien purkamisessa, kun kaikki ei mahtunutkaan mukaan ja jälleen uudelleenpakkaamisessa. Loppujen lopuksi voin olla suhteellisen tyytyväinen kymmenen minuuttia sitten valmistuneeseen lopputulokseen: sain kaiken mukaan. No, yksi mukaan tuleva, paikallisille lahjoitettava jalkapallo täytynee ottaa käsimatkatavaroihin, kun se nyt ei vain mahdu rinkkaan. Mistä vetoa, että lentokentällä luulevat sitä pommiksi. Ehkä palloon kirjoitetut englanninkieliset EO-terveiset, kuten "God is good" ja vastaavat vähentävät pommiepäilyä... Tai sitten ne vain lisäävät epäilyjä. Meitä varmaan pidetään noiden terveisten takia hirveinä fundamentalisti-pommittajina.

Kaikkien matkavalmistelujen keskellä olen ehtinyt miettiä myös vakavampiakin asioita. Kuten mitä ihmettä laitan huomenna lennolle päälle? Mukavat, mutta epäsiistit shortsit vai siistit, mutta hiostavat pitkät housut... Ja mistä saisi jonkun paidan, joka ei näytä täydellisen typerältä kaulapussin kanssa?

Oikeasti olen ajatellut myös OIKEASTI vakavia asioita, kuten onko lähetystyö minun paikkani? Miksi me oikeastaan edes lähdemme? Osaanko/pärjäänkö/uskallanko minä? Uskon, että huomenna alkava kolmen viikon reissu vastaa kaikkiin näihin ja lukemattomiin muihin kysymyksiini.

Ps. 139:9-10 "Vaikka nousisin lentoon aamuruskon siivin tai muuttaisin merten taa, sielläkin sinä minua ohjaat, talutat väkevällä kädelläsi." Tämä sana on totta huomennakin, ja Kenia on ainakin Suomesta katsottuna merten takana, joten "Mitä voimme tästä päätellä? Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan?" Room. 8:31

Näillä eväillä on hyvä lähteä huomiseen. Joka päivä. Ei vain silloin kun huomenna on lähdössä Keniaan.

Kaurapuuroa!

2010-05-20T15:00:00.002+03:00

Kuortaneelta lähtee myös yksi aktiolainen ja järjestelyt ovat kovassa käynnissä kuten muillakin. Tulin juuri Keskiseltä, ostin vielä viimeisiä tavaroita matkaan, sandaalit, käsidesit ja mäkäräkarkoitteet. Nyt on myös 22 pussia Elovena-minuuttikaurapuuroja, jos Suomi-ruokaa tulee ikävä!

Jännitys ja hermoilu tulee ja menee. Alkuviikosta olin vielä Helsingissä viimeisellä luennolla ja joka kerta, kun näin taivaalla lentokoneen, tuli lievä jännityspaniikkitärinä! Pian mekin siellä liidellään ilmojen halki! Aikamoista.

Lämpöä riittää täällä Kuortaneellakin - tässähän päästään jo Kenian tunnelmiin. Jatkoa seuraa varmasti pian, minä lähden pesemään pyykkiä!

“A tiny little ladybug praises Father God”

2010-05-19T01:10:00.006+03:00

Täällä myös yksi aktiolainen on valmistautunut pian koittavaan lähtöön. Vietin iltaani kirjoittaen laululeikin sanoja lakanalle, jotta voimme Keniassa kouluilla vieraillessamme laulaa ja leikkiä Pienen, pieni leppäkerttu -laulua lasten kanssa ja näyttää heille laulun sanat lakanalta. Oli kyllä hauskaa puuhaa ja laulun sanat soivat yhä mielessäni.

Myös matkaan liittyviä hankintoja olen tänään tehnyt ja mietteet ovat olleet hiukan samankaltaisia kuin edellisillä blogin kirjoittajilla. Otsa on mennyt useamman kerran kurttuun matkavalmisteluja tehdessä. Lisäksi tuhkapilven liikkeet ja niitä mahdollisesti seuraavat lentojen peruutukset ovat huolestuttaneet. Toivottavasti lentomme nousevat ja laskeutuvat ensi lauantaina. Yritän pitää mielessäni tämän "Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kittäen Jumalan tietoon" (Fil. 4:6). Enhän minä sitä tuhkapilveä mihinkään murehtimalla siirrä, vaan saan turvata kaikkivaltiaaseen Jumalaan ja hänen kannettavakseen murheeni jättää.

Arkea ja matkakuumetta

2010-05-18T21:31:00.003+03:00

Niin se vain vähenee, tänäänkin eräs tuttu kysyi innoissaan: "montako päivää on lähtöön?" ja kun vastasin, että "neljä", niin tuli tosiaan innostuksensekainen kauhistus, huomenna enää kolme! Minulla on vielä kouluakin tämä viikko, ei tosin paljon, mutta muutamien oppituntien ja pienten työpätkien keskellä on aikamoista sumplimista miettiä, mitä tavaroita pitää vielä hankkia ja mitä kaikkea huolehtia ennen lähtöä muutenkin. Muun muassa muutama tunti sitten kanniskelin kaupungilla sohvaa, jonka eräältä tutulta sain, ja juuri ennen hakemaan lähtöä ehdin saada huoneeseen sille tilaa. Monta muutakin asiaa on meneillään, mutta Joona sanoi hyvin siitä, että Isän asialla tosiaan ollaan, eikä silloin oman huolen asioitten järjestymisestä tarvisi olla niin suuri.

Ylenpalttinen huolehtiminen on kyllä niin sisäänrakennettuna meissä. Aamulla oli monta asiaa ihan auki ja kysymysmerkkinä, mutta päivän mittaan melkein yhtä moni ratkesi, ja piti taas kerran todeta, että kyllä Jumalan aikataulut meidän häsellyksen aina voittaa. Tosiasia on silti sekin, että itsehän ne tavarat pitää sinne laukkuun pakata. Ja pieni huolellisuus siinä ei kai pahitteeksikaan ole. :)

Itsekin odotan kyllä sitä hetkeä, kun pääsee koneeseen, eikä enää tarvi miettiä, mitä puuttuu ja mitä tarttisi hoitaa. Muutaman päivän päästä siinä sitten ollaan. Jos Jumala suo.

valmisteluja, valmisteluja...

2010-05-17T16:29:00.003+03:00

Kyllä sitä voi ihminen tehdä elämästään vaikeaa. Huomenna tai ylihuomenna olisi tarkoitus siirtyä Turun opiskelumaailmasta takaisin kotiin Kokemäelle, josta sitten lähden lauantaina Hki-Vantaan lentokentälle. Katselen sängylle keräämääni mukaanotettavien tavaroiden pinoa ja kevyt epätoivo valtaa mielen. Ei ole mitään toivoa saada näitä kaikkia mahtumaan pieneen kassiin, joka näyttää vieläkin pienemmältä valtavan vaatekeon vierellä.

Muuten matkavalmistelut on sujuneet aika hyvin ja pahimmalta stressiltä on vältytty. Kävin tänään ostamassa malarialääkkeet ja tarkoitus oli myös käydä hankkimassa tarvittavat vakuutukset matkaa varten. Vakuutustoimisto Aktian tiloissa kuulunut ruotsinkielinen pälpätys ja tilojen virallinen toimistorakennus -look poistivat kaiken vakuutuskauppoihin kohdistuneen intoni tältä päivältä.

Olen aina pitänyt matkustamisesta, mutta inhonnut etukäteisjärjestelyjä. Päästessäni istumaan lentokoneeseen voin huokaista helpotuksesta: enää ei tarvitse stressata vakuutuksista tai mistään muustakaan - nyt on jo liian myöhäistä. Onkin siis syytä kiittää Jumalaa siitä, että hän on varjellut alkujärjestelyjä näin hyvin. Voimme lähteä turvallisin mielin matkaan ja luottaa siihen, että kaikki menee hyvin. Olemmehan Isän asialla.

Perhosia vatsassa, hymyä huulissa

2010-05-14T16:37:00.003+03:00

Eilen palasin Tampereen Luther-talolta, jossa kokoonnuimme viimeisen kerran ennen lähtöä. Keskiviikkona osallistuimme Tampereen eo-iltaan ja Helatorstain messussa saimme matkaan siunauksen. Jumalan siunausta ja huolenpitoa matkalla varmasti tarvitsemmekin.

Lisäksi pääsimme yhdessä leipomaan Chapatia ja harjoittelemaan lauluja ja draamoja, joita siellä esitämme. Pikku hiljaa pitäisi alkaa pakkaamaan rinkkaa ja suunnata ajatukset yhä enemmän kohti reissua.

Tuntuu lähes epätodellista, että reilun viikon päästä olemme jo Keniassa. Olen välillä jopa täysin unohtanut, että olen reissuun lähdössä, vaikka olen ollut tietoinen siitä jo usean kuukauden ajan.

Jännittää, mutta vain hyvällä tavalla. :)

Tässä olemme

2010-04-26T17:20:00.000+03:00

Hei hyvä lukija,

tässä me olemme, tämän vuoden valittu aktioporukka

Ylärivi vasemmalta oikealle: Tiia-Riina Kesti (Turun EO), Maiju Vainionpää (Kokkolan EO), Johanna Juupaluoma (Vaasan EO), Jari Savolainen (Oulun EO), Joona Vuorinen ( Turun EO)

Alarivi vasemmalta oikealle: Kaisa Rytky (Oulun EO), Johanna Luomaranta (Helsingin EO), Anniina Ylinen ( Helsingin EO)

Olemme viettäneet ja orientoituneet kolme viikonloppua

Ensiaskelia lähetyöhön- kurssilla Karkun Evankelisella opistolla.

Seuraavan kerran kokoonnumme Tampereella parin päivän kurssille,

jonka päätteeksi meidät siunataan matkaan.

Keväämme on koostunut rokotteiden ja malarialääkkeiden hankkimisista,

lähetystyöhön tutustumisesta Karkun opistolla, toisiimme tutustumisesta

ja havahtumisista siihen, että pian lähtöpäivä koittaa.

Samalla olemme yrittäneet hoitaa koulunkäymisemme ja

saada kesätöitä.

Osalle tämä matka on ensimmäinen ja osalle tämä on tuttua

aiemmista lähetystyökokemuksista.

Rukoilemme, että Jumala siunaisi tämän aktiomatkamme.