Jälleen kerran Evankeliumijuhla tuli ja meni liian nopeasti. Henkilökohtaisesti olisin viihtynyt vielä päivän tai pari Kälviällä, jossa sai nauttia uskovien yhteydestä ja Jumalan sanasta koko viikonlopun. Ja mikä parasta, näin liian monen viikon tauon jälkeen ihania aktiosiskojani ja -veljiäni. (Olipas ikävä teitä :)). Valitettavasti vain 7 kahdeksasta pääsi paikalle, joten vielä on siis luvassa lisää yhteisiä tapaamisia.
Niin kuin varmasti monet EO:laiset ovat odottaneet koko kevään ajan Evisten Kesägaalaa, odotin minäkin sitä. Itselläni ei ollut pienintäkään hajua, mitä tuleman pitää, mutta onneksi Kesägaala osoitti olevansa nimensä veroinen. Gaala oli alusta loppuun asti viihdyttävä ja piti hymyn huulilla. Kiitos siitä! :)
Me aktiolaiset esiinnyimme myös Kesägaalassa. Tällä kertaa yleisö ja tilanne olivat kuitenkin aivan toiset kuin Keniassa. Siitä huolimatta oli mukavaa laulaa teille, jotka olette saattaneet seurata matkaamme täältä blogista käsin tai rukoilleet reissumme puolesta. :)
Löysin Sleyn sivuilta tällaisen artikkelin Kesägaalasta: http://www.evankeliumijuhla.fi/ajankohtaista/k18-kesagaalassa-oli-tunnelmaa-ja-nauru-raikui
tiistai, 6. heinäkuuta 2010
maanantai, 28. kesäkuuta 2010
Kuvia reissulta
Kuvia matkaltamme löytyy nyt osoitteesta: http://www.sley.fi/eo/html/fi/kenianaktio2010.html. Käykääpäs katsomassa! :) (ja pakko myöntää, ikävähän sinne on ;))
maanantai, 21. kesäkuuta 2010
3 viikkoa.
*syvä huokaus*
Viikko ollaan nyt oltu Suomessa: Käsivarsien palanut iho on muuttunut kauniiksi rusketukseksi, malarialääkekuuri on nyt loppunut ja elämä on muutenkin palannut takaisin maan pinnalle. Ainakin melkein.
Päivisin kaikki menee hyvin, kun töissä on sen verran tekemistä, ettei ehdi ajatukset harhailla. Mutta sitten kun tulee ilta ja pitäisi mennä nukkumaan, ajatukset palaavatkin päiväntasaajan toiselle puolelle: Kenian maanteille, maasai-kouluihin, Nairobin tai Kisumun kodin terassille tai milloin minnekin.
Taakse jääneet kolme viikkoa olivat kyllä ehdottomasti yksi tämänastisen elämäni parhaista ja ikimuistoisimmista ajanjaksoista. Monet tuttuni ovat kysyneet minulta mikä oli hienointa reissussa tai mikä jäi parhaiten mieleen, ja vaikka olen parhaan kykyni mukaan koettanut vastata näihin kysymyksiin en ole pystynyt. Kertoisinko kouluvierailuista. Vai upeasta aktioryhmästä. Vai siitä tunteesta, että saa olla tekemässä Jumalan valtakunnan työtä.
Tämän reissun kohdalla kokonaisuus on paljon enemmän kuin vain osiensa summa. Jos pistäisit kaikki tekemämme ja kokemamme samaan kasaan ja sanoisit, että siinä on teidän kolmen viikon Kenian aktionne, niin silti jotain jäisi puuttumaan. En tiedä mitä se jotain on, tai onko sille edes nimeä, mutta se oli yhtä tärkeä tämän reissun ainutlaatuisuuden kannalta, kuin happi ihmiselle. En ole varma, mutta minusta tuntuu, että se jokin tuli Jumalalta.
(Ärsyttävää, kun on tällaisia suuria ajatuksia ja tunteita, joita haluaisi kovasti jakaa, muttei löydä sanoja...)
En ole koskaan oikein pitänyt mahtipontisista lopetuksista, mutta tässä yhteydessä en yksinkertaisesti voi muuta, kuin sanoa:
Olen etuoikeutetussa asemassa kun kulkuni taivaan tiellä kulki Kenian kautta.
Kiitos
*syvä huokaus*
Viikko ollaan nyt oltu Suomessa: Käsivarsien palanut iho on muuttunut kauniiksi rusketukseksi, malarialääkekuuri on nyt loppunut ja elämä on muutenkin palannut takaisin maan pinnalle. Ainakin melkein.
Päivisin kaikki menee hyvin, kun töissä on sen verran tekemistä, ettei ehdi ajatukset harhailla. Mutta sitten kun tulee ilta ja pitäisi mennä nukkumaan, ajatukset palaavatkin päiväntasaajan toiselle puolelle: Kenian maanteille, maasai-kouluihin, Nairobin tai Kisumun kodin terassille tai milloin minnekin.
Taakse jääneet kolme viikkoa olivat kyllä ehdottomasti yksi tämänastisen elämäni parhaista ja ikimuistoisimmista ajanjaksoista. Monet tuttuni ovat kysyneet minulta mikä oli hienointa reissussa tai mikä jäi parhaiten mieleen, ja vaikka olen parhaan kykyni mukaan koettanut vastata näihin kysymyksiin en ole pystynyt. Kertoisinko kouluvierailuista. Vai upeasta aktioryhmästä. Vai siitä tunteesta, että saa olla tekemässä Jumalan valtakunnan työtä.
Tämän reissun kohdalla kokonaisuus on paljon enemmän kuin vain osiensa summa. Jos pistäisit kaikki tekemämme ja kokemamme samaan kasaan ja sanoisit, että siinä on teidän kolmen viikon Kenian aktionne, niin silti jotain jäisi puuttumaan. En tiedä mitä se jotain on, tai onko sille edes nimeä, mutta se oli yhtä tärkeä tämän reissun ainutlaatuisuuden kannalta, kuin happi ihmiselle. En ole varma, mutta minusta tuntuu, että se jokin tuli Jumalalta.
(Ärsyttävää, kun on tällaisia suuria ajatuksia ja tunteita, joita haluaisi kovasti jakaa, muttei löydä sanoja...)
En ole koskaan oikein pitänyt mahtipontisista lopetuksista, mutta tässä yhteydessä en yksinkertaisesti voi muuta, kuin sanoa:
Olen etuoikeutetussa asemassa kun kulkuni taivaan tiellä kulki Kenian kautta.
Kiitos
*syvä huokaus*
keskiviikko, 16. kesäkuuta 2010
Takaisin Suomessa
Niin tosiaan aktioryhmämme on palannut Suomeen. Viime lauantaina käynnistyivät autot Nairobin kotimme pihassa klo 6 aamulla. Lähdimme kohti Jomo Kenyatta-lentokenttää. Lähettien hyvästelemisen jälkeen meillä oli kentällä aikaa kuluttaa viimeiset shillingit matkamuistoihin, tuliaisiin ja edulliseen limppariin. Lentomme sujuivat turvallisesti ja aikakin meni melko nopeasti leffoja katsellessa, syödessä ja matkakokemuksia kertaillessa. Lontoossa vaihdoimme jälleen konetta ja puoli yhdentoista aikoihin lauantai-illalla laskeuduimme Helsinki-Vantaalle. Sää oli sateinen kuten lähtiessämmekin.
Rinkkojen hakemisen ja loppurukouksen jälkeen olikin jo aika sanoa "Näkemiin". Itse päädyin vuodattamaan kyyneleitä siinä aktiotovereita halaillessani. Oli hienoa viettää kolme viikkoa näiden ihmisten kanssa ja onneksi jo lähitulevaisuudessa on odotettavissa tapaaamisia aktiolaisten kanssa. Lentokentältä porukkamme hajaantui yöpymään eri puolille Helsinkiä ja jotkut lähtivät jo kohti kotia.
Nyt on takana jo muutama päivä Suomessa oloa. Täällä kaikki on aikalailla entisellään, mutta silti täällä oleminen on tuntunut välillä oudolta johtuen varmaan siitä, että itse sopeutui viimeisen kolmen viikon aikana ihan toisenlaiseen ympäristöön. Vaikka Afrikkaa on ikävä, olen iloinnut ruisleivästä, hanavedestä, nukkumisesta ilman moskiittoverkkoa ja suihkussa laulamisesta. Olen saanut kertoilla matkasta jo perheelleni ja parille ystävälle. Matkavalokuvia katsellessa palaa mielessään moniin hienoihin hetkiin. Viime päivinä on ollut aikaa sulatella kaikkea nähtyä ja koettua. On kiitollinen olo monesta asiasta. Aktiossa pääsi näkemään lähetystyötä läheltä, lähetyskipinä kasvoi, sai tutustua seitsemään ihanaan eolaiseen ja moneen lähettiin ja kiitollinen olen myös siitä kaikesta varjeluksesta, jonka Jumala meille soi. Matkalla ymmärsin syvemmin sen, kuinka ihan jokainen kristitty heikkouksineen ja vahvuuksineen saa ja voi olla todistajana Kristuksen ylösnousemuksesta ja tekemässä lähetystyötä lähtijänä tai lähettäjänä, kaukana kotoa tai ihan kotinurkilla.
Rinkkojen hakemisen ja loppurukouksen jälkeen olikin jo aika sanoa "Näkemiin". Itse päädyin vuodattamaan kyyneleitä siinä aktiotovereita halaillessani. Oli hienoa viettää kolme viikkoa näiden ihmisten kanssa ja onneksi jo lähitulevaisuudessa on odotettavissa tapaaamisia aktiolaisten kanssa. Lentokentältä porukkamme hajaantui yöpymään eri puolille Helsinkiä ja jotkut lähtivät jo kohti kotia.
Nyt on takana jo muutama päivä Suomessa oloa. Täällä kaikki on aikalailla entisellään, mutta silti täällä oleminen on tuntunut välillä oudolta johtuen varmaan siitä, että itse sopeutui viimeisen kolmen viikon aikana ihan toisenlaiseen ympäristöön. Vaikka Afrikkaa on ikävä, olen iloinnut ruisleivästä, hanavedestä, nukkumisesta ilman moskiittoverkkoa ja suihkussa laulamisesta. Olen saanut kertoilla matkasta jo perheelleni ja parille ystävälle. Matkavalokuvia katsellessa palaa mielessään moniin hienoihin hetkiin. Viime päivinä on ollut aikaa sulatella kaikkea nähtyä ja koettua. On kiitollinen olo monesta asiasta. Aktiossa pääsi näkemään lähetystyötä läheltä, lähetyskipinä kasvoi, sai tutustua seitsemään ihanaan eolaiseen ja moneen lähettiin ja kiitollinen olen myös siitä kaikesta varjeluksesta, jonka Jumala meille soi. Matkalla ymmärsin syvemmin sen, kuinka ihan jokainen kristitty heikkouksineen ja vahvuuksineen saa ja voi olla todistajana Kristuksen ylösnousemuksesta ja tekemässä lähetystyötä lähtijänä tai lähettäjänä, kaukana kotoa tai ihan kotinurkilla.
perjantai, 11. kesäkuuta 2010
Synttäreitä, tuliaisia ja kiitospuheita
Ohhoh, niin se vain laski aurinko tänään viimeistä kertaa tällä reissulla Keniassa. Päivä oli kyllä kaikkien mielestä mahdottoman mukava ja lämminhenkinen, paitsi mitä ahdistusta hurja tuliaiskauppojen tinkaaminen touhuun tottumattomissa aiheutti. Mutta sitä ennen aamu alkoi kolmella aktiolaisella leppoisan aamukävelyn merkeissä ja jatkui sitten myöhäisaamiaisella. Maistoimme ensimmäistä kertaa Mama Denisen keittämään wimbiä eli yhdenlaista paikallispuuroa, joka mielestämme maistui pitkälti vedeltä. Tämäkin kokemus oli antoisa ja tulemme sitä muistelemaan suomalaisen kaurapuuron äärellä. :)
Aamupäivällä matkamme suuntasi Maasai Marketiin, jossa suurella alueella oli paljon kauppiaita myymässä tuliaisiksikin käypiä tuotteitaan. Allekirjoittanutkin koki kyllä melkoista myllerrystä, kun juuttui varmaan tunniksi ihan ovensuuhun määrätietoisten kauppiaiden kynsiin ja huomasi ostelevansa mitä ihmeellisimpiä asioita.. Onneksi lopputulos oli kuitenkin ihan hyvä, kun ostoksilta tultuani tarkastelin ostoksiani, ja samaa tyytyväisyyttä oli kuultavissa muittenkin kertomuksissa illan ostosesittelyssä.
Välillä kävimme nauttimassa herkullista lounasta ja sitten lähdimme viimeisille ostoksille läheiseen Nakumattiin (joka siis on kauppa, jos ei ole aiemmin tullut tarkennettua) ja pari aktiolaista kävi tekemässä viimeisiä haastatteluja. Loppuilta olikin sitten oikein leppoinen, saimme iltapalaksi herkullisia hodareita ja jälkkäriksi erään ryhmäläisemme kunniaksi hankittua synttärikakkua. Ilta meni kiitospuheitten ja muun hauskan ohjelman merkeissä, välillä jo lähes liikutuksen tunnelmissa, mutta hymyn ja naurun kera päätimme tämänkin illan.
Kaikkien mietokset ovat täynnä kiitosta huippuja lähettejä, aktioryhmää, kotimaan lähettäjiämme sekä ennen kaikkea armollista Herraamme kohtaan. Varjelusta tällä matkalla on riittänyt ja siihen on varmasti pitkälti ollut vaikutusta myös esirukouksillanne. Huomenna toivomme turvallista matkaa, mutta tunnit Keniassa alkavat olla vähissä. Kuten illalla oli ilmoilla, niin sydämemme jää Afrikkaan. Jälkitunnelmia tulee varmasti Suomessa lisääkin. Nyt on sanottavana vain asante sana eli kiitos paljon!
Aamupäivällä matkamme suuntasi Maasai Marketiin, jossa suurella alueella oli paljon kauppiaita myymässä tuliaisiksikin käypiä tuotteitaan. Allekirjoittanutkin koki kyllä melkoista myllerrystä, kun juuttui varmaan tunniksi ihan ovensuuhun määrätietoisten kauppiaiden kynsiin ja huomasi ostelevansa mitä ihmeellisimpiä asioita.. Onneksi lopputulos oli kuitenkin ihan hyvä, kun ostoksilta tultuani tarkastelin ostoksiani, ja samaa tyytyväisyyttä oli kuultavissa muittenkin kertomuksissa illan ostosesittelyssä.
Välillä kävimme nauttimassa herkullista lounasta ja sitten lähdimme viimeisille ostoksille läheiseen Nakumattiin (joka siis on kauppa, jos ei ole aiemmin tullut tarkennettua) ja pari aktiolaista kävi tekemässä viimeisiä haastatteluja. Loppuilta olikin sitten oikein leppoinen, saimme iltapalaksi herkullisia hodareita ja jälkkäriksi erään ryhmäläisemme kunniaksi hankittua synttärikakkua. Ilta meni kiitospuheitten ja muun hauskan ohjelman merkeissä, välillä jo lähes liikutuksen tunnelmissa, mutta hymyn ja naurun kera päätimme tämänkin illan.
Kaikkien mietokset ovat täynnä kiitosta huippuja lähettejä, aktioryhmää, kotimaan lähettäjiämme sekä ennen kaikkea armollista Herraamme kohtaan. Varjelusta tällä matkalla on riittänyt ja siihen on varmasti pitkälti ollut vaikutusta myös esirukouksillanne. Huomenna toivomme turvallista matkaa, mutta tunnit Keniassa alkavat olla vähissä. Kuten illalla oli ilmoilla, niin sydämemme jää Afrikkaan. Jälkitunnelmia tulee varmasti Suomessa lisääkin. Nyt on sanottavana vain asante sana eli kiitos paljon!
torstai, 10. kesäkuuta 2010
Nakumatti tuli puun takaa!
Tänään on ollut pitkä matkustuspäivä, istuimme autoissa Kisumusta Nairobiin, eli 350 km. Se ei Suomen olosuhteissa olisi pitkäkään päivämatka, mutta täällä Keniassa tiet ovat täynnä kuoppia ja hidasteita, väylällä on milloin kissoja, koiria, vuohia tai ihmisiä ja tälläkin matkalla tuli kolme kolaripaikkaa vastaan. Automatka meni kuitenkin leppoisan humoristisesti keskustellen ja komeita maisemia seuraten. Yhtäkkiä huomasimme tutun Nairobin Nakumatin odottavan nurkan takana. Sinne päästyämme kävimme syömässä Java Housessa maittavan päivällisen, osa söi jopa jälkiruokaakin. Huomisen suunnitelmissa onkin käydä Masai-marketissa ostamassa tuliaisia ja pakkailla lauantain lentoa varten.
-Jari
-Jari
keskiviikko, 9. kesäkuuta 2010
Hippo vai ameeba?
Ja kyllähän taas jaksettiin iloita tästäkin päivästä! Herätyskellot soivat puoli seitsemän aikoihin ja siitä sitten pian vaelsimme tyttöjen puolelta aamupalalle, jonka Joona ja Jari olivat laittaneet. Maukasta oli, ja jättikokoiset banaanit vatsassa oli hyvä aloittaa uusi päivä.
Kahdeksalta löysimme itsemme Victoriajärven rannalta. Edessämme oli sellainen soutu- ja kirkkoveneen välimuoto perämoottorilla ja katoksella varustettuna. Olo oli hieman epävarma siihen noustessa, ''voiko tämmöinen vene pitää meidät kaikki pinnalla ja vielä suojassa virtahevoilta?'' Istuttuamme paikoillemme vene vielä painui hieman alaspäin ja veden pinta oli ihan siinä lähellä, ihan liian lähellä! Itse olin melkein varma, että jos edes päästään takaisin rantaan, se tapahtuisi uiden. Toisin kuitenkin kävi ja pelko haihtui heti, kun ekat hipot oli nähty ja ohitettu ehjin nahoin. ''Risteilyllämme'' näimme kauniita lintuja, lumpeita, kalastajia, jotain ihmeliskoja ja tietysti niitä valtavia virtahepoja. Aurinko paistoi ihanasti ja järvi oli upea. Jännitystä kuitenkin saatiin ihan juuri ennen rantaa, kun kymmenen metrin päästä yhtäkkiä nousi virtahepo pinnan alta! Siinä tuli rantavedessä seisoville kalastajille kiire peruuttaa maalle, mutta onneksi hippo oli liian laiska ja hidas. Karmealta kohtaukselta säästyttiin.
Yhdentoista aikoihin palasimme Milimaniin ja täällä oli Maikki-lähetti laittanut meille kahvit valmiiksi terassille. Pullat maistuivat ja vati jäi melko tyhjäksi, ei saa Bob huomenna kuutta pullaa aamupalaksi. Mutta kiitos kovasti Maikille!! Kahvin jälkeen vaeltelimme pitkin tonttia, koitimme keksiä jotain leikkejä ja pompimme kuin sätkynuket. Se kaikki oli kuitenkin aika voimia vievää ja niinpä päädyimme istuskelemaan ja lueskelemaan, osa aurinkoon ja osa varjoon.
Maukkaan lounaan jälkeen lähdimme vahvuudella 7/8 uimaan jo tutuksi tulleelle Nyanza-clubille. Siellä taas hypittiin ja kisailtiin, kuka on paras koira, kissa ja pappi. Ameeba-uintiakin taisi tulla koitettua, ovathan ameebat meidän porukan läheisiä ystäviä. Pari tuntia me siellä viihdyttiin ja sitten hyvästeltiin allas. Johanna vanhempi ja Tiia-Riina nappasivat jonkun puun juurelta mukaansa semmoiset siemenkotelot, jotka helisivät. Niiden tahdissa olikin sitten hyvä jonossa marssia takaisin talolle.
Ilta on tässä kulunut aika samalla tavalla kuin aamupäivä, lueskelua, kitaran soittelua ja yleistä löhöilyä. Iltapala juuri syötiin, tiskit tiskattiin ja nyt miehet ovat saunassa. Taidankin mennä katsomaan ovatko ne jo tulleet, koska sitten saadaan jätskiä!
Kahdeksalta löysimme itsemme Victoriajärven rannalta. Edessämme oli sellainen soutu- ja kirkkoveneen välimuoto perämoottorilla ja katoksella varustettuna. Olo oli hieman epävarma siihen noustessa, ''voiko tämmöinen vene pitää meidät kaikki pinnalla ja vielä suojassa virtahevoilta?'' Istuttuamme paikoillemme vene vielä painui hieman alaspäin ja veden pinta oli ihan siinä lähellä, ihan liian lähellä! Itse olin melkein varma, että jos edes päästään takaisin rantaan, se tapahtuisi uiden. Toisin kuitenkin kävi ja pelko haihtui heti, kun ekat hipot oli nähty ja ohitettu ehjin nahoin. ''Risteilyllämme'' näimme kauniita lintuja, lumpeita, kalastajia, jotain ihmeliskoja ja tietysti niitä valtavia virtahepoja. Aurinko paistoi ihanasti ja järvi oli upea. Jännitystä kuitenkin saatiin ihan juuri ennen rantaa, kun kymmenen metrin päästä yhtäkkiä nousi virtahepo pinnan alta! Siinä tuli rantavedessä seisoville kalastajille kiire peruuttaa maalle, mutta onneksi hippo oli liian laiska ja hidas. Karmealta kohtaukselta säästyttiin.
Yhdentoista aikoihin palasimme Milimaniin ja täällä oli Maikki-lähetti laittanut meille kahvit valmiiksi terassille. Pullat maistuivat ja vati jäi melko tyhjäksi, ei saa Bob huomenna kuutta pullaa aamupalaksi. Mutta kiitos kovasti Maikille!! Kahvin jälkeen vaeltelimme pitkin tonttia, koitimme keksiä jotain leikkejä ja pompimme kuin sätkynuket. Se kaikki oli kuitenkin aika voimia vievää ja niinpä päädyimme istuskelemaan ja lueskelemaan, osa aurinkoon ja osa varjoon.
Maukkaan lounaan jälkeen lähdimme vahvuudella 7/8 uimaan jo tutuksi tulleelle Nyanza-clubille. Siellä taas hypittiin ja kisailtiin, kuka on paras koira, kissa ja pappi. Ameeba-uintiakin taisi tulla koitettua, ovathan ameebat meidän porukan läheisiä ystäviä. Pari tuntia me siellä viihdyttiin ja sitten hyvästeltiin allas. Johanna vanhempi ja Tiia-Riina nappasivat jonkun puun juurelta mukaansa semmoiset siemenkotelot, jotka helisivät. Niiden tahdissa olikin sitten hyvä jonossa marssia takaisin talolle.
Ilta on tässä kulunut aika samalla tavalla kuin aamupäivä, lueskelua, kitaran soittelua ja yleistä löhöilyä. Iltapala juuri syötiin, tiskit tiskattiin ja nyt miehet ovat saunassa. Taidankin mennä katsomaan ovatko ne jo tulleet, koska sitten saadaan jätskiä!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)